kalevikamarainen

Heikki reissasi Nurmekseen

Höyryveturi Hv 3 995 (lempinimi Heikki) saapui uuteen kotipaikkaansa Nurmekseen viime lauantaina. Ensireissu oli kohtalainen harvinaisuus - höyryjä on täällä liikkunut viimeksi 1970-luvun alkuvuosina ja edellisen kerran höyryvetoinen matkustajajuna lienee ollut kulussa vuoden 1956 lopulla ennen kuin lättähatut "ottivat ohjat". Vielä kun veturikin tiettävästi on maailmanluokan harvinaisuus (ainoa käyttökuntoinen puupolttoinen pikajunanveturi), pitihän sitä ängetä reissulle mukaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hv3

http://www.flickr.com/photos/allanscotson/5845637093/

http://vaunut.org/keskustelut/index.php/topic,6245.msg43618.html#new

 

Ensi vaiheessa matka sujui linja-autolla Nurmeksesta Kajaaniin. Sotkamossa kyytiin tuli kolmaskin junaan pyrkijä, vaikka toki oli bussissa muitakin kulkijoita. Itse junamatkalla sitten ei enää tarvinnutkaan valittaa väen vähyyttä.

 

Aikataulu hiukan luisti (täkäläiset mäkiset radat vaativat totuttelua myös veturimiehiltä), mutta juna tuli onnellisesti perille. Koska oman kamerani kuvat menivät jo pimeäksi Nurmeksessa, linkitän tähän toisten kuvia sekä pari juutuubipätkää reissulta.

http://nurmesiandesign.tumblr.com/post/58530303715/hoyryveturi-tulee-takaisin-nurmekseen-steam

http://www.youtube.com/watch?v=PNdDjUPp3fg

http://www.youtube.com/watch?v=B1M1gqM_Kbo

 

Ajattelin ensin laittaa mukaan omiakin kuvia, mutta koska niiden liittäminen tälle alustalle on hermoillekäyvää tappelua, loikkaan siitä mistä aita on matalin. Mutta eiköhän näilläkin tunnelmaan pääse!

 

Terveisin Kalevi Kämäräinen     

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel

Meillä Suomussalmella seisoo samanlainen veturi, Santeri (1152), kunniapaikalla. Ei ole valitettavasti enää kulkukuntoinen, mutta komea silti:

http://www.geolocation.ws/v/I/5607608508411706945-...

Santeri oli aikoinaan mukana rakentamassa täkäläistä rataa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Santeri on Pikku-Jumbo eli tyyppiä Tk 3.
http://jorevaan.kuvat.fi/kuvat/Tk3+No.1152+Santeri...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tk3

Pikku-Jumbo 1150 on muuten ensimmäinen höyry, jonka itse näin "elävänä" sitten lapsuuden. Se oli Vuosaaren satamaradalla syksyllä 1979 yhden elokuvan filmauksissa, ja sinnehän sitä päädyin yhden kaverin kanssa seuraamaan tilannetta. Rehtori vähän nikotteli, kun edellisiltana soitin ja pyysin ihan virallisesti lupaa olla poissa koulusta. Mutta kyllä se lupa lopulta heltisi. Tuuria oli myös sen verran, että illalla päästiin kaverin kanssa koneen päällä Pasilan veturitalleille asti.

Nurmeksen veturitallin uudella omistajalla on myös Pikku-Jumbo 1168. Se siirtynee Porvoosta Nurmekseen jossain vaiheessa ensi vuotta.
http://www.steamrail.fi/kalusto.php
http://www.kolumbus.fi/hyvarinen.risto/hoyryjuhla/...
http://www.youtube.com/watch?v=w0ztTTzDEqc

Saas muuten nähdä, milloin höyryjuna on kulussa Kontiomäeltä pohjoiseen. Todennäköisyys on tämän siirtoliikkeen ansiosta nimittäin kasvanut (senkin takia, että sähköistys ei siellä maisemien autenttisuutta pilaa).

Terv. KK

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Oletkos muuten Ilmari tällaista sivustoa huomannut?
http://kenttarata-feldbahn.weebly.com/index.html

Aiheesta on tehty televisio-ohjelmiakin, joten suullinen perimätieto lienee kohtalaisen hyvin jo korjattu talteen. Valokuvia, piirustuksia ynnä muuta voinee vissiin vielä tuolta maailman turuilta löytyä.

Itsekin kolusin ratapohjan läpi parikymmentä vuotta sitten.

Terv. KK

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #3

Juu, yksi tuollainen veturi makaa kuulemma suolla ja on ollut puhetta sen nostamisesta. Yleensä tuollaiset vehkeet säilyvät suon sisällä hyvin.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #4

Olen muistaakseni saman tarinan kuullut. Vielä kun sen paikallistaa hyvä on. Jos ja kun veturi on saksalaista työtä, saattaa käydä jotakuinkin näin:
http://www.youtube.com/watch?v=f-UrieZwqeg

Terv. KK

Käyttäjän ilmari kuva
Ilmari Schepel Vastaus kommenttiin #5

Tai sitten näin, kun vanha "Stalinets"-telatraktori, vuosimallia 1938, nostettiin suosta Venäjällä:

http://www.youtube.com/watch?v=eDrInjyiwB8&feature...

Tässä lopputulos (Русский Сталинец): sama peli, kunnostettuna:

http://www.youtube.com/watch?v=hiqsMZVPLOo&feature...

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #6

Eli kun se jokin (tai jopa jotain muuta) sieltä Kainuun / Koillismaan soilta löytyy, ilmoittaudun fanclubiin.

Terv. KK